sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Onko julkaisukanavalla merkitystä tutkijalle?

Taikun tutkijat järjesti yhteistyössä laitoksen kanssa torstaina 8.9.2016 julkaisuiltapäivän, joka tarjosi tietoa kunkin oman julkaisutoiminnan tueksi - erilaisten pisteytysten ja rankingien keskellä yksittäisen tutkijan voi olla joskus vaikea hahmottaa, missä olisi hyvä julkaista ja missä ei. Mikä on siis julkaisukanavan valinnassa tärkeää?

Julkaisupäivään osallistui yli kolmekymmentä kiinnostunutta tutkijaa. 

Professori Mikko Keskinen johdatti osanottajat ensin kaikille tutun tieteellisiä julkaisuja luokittelevan Julkaisufoorumin (Jufo) kulisseihin: miten julkaisuja arvioidaan sekä miten julkaisujen luokitus muuttuu ja millä aikataululla. Tärkeää antia olivat muun muassa tieto siitä, että oman alan julkaisua voi ehdottaa lisättäväksi tai sen tasoa muutettavaksi Julkaisufoorumissa, mutta muutokset voivat olla hitaita. Myös oman alan edustajia Jufo-paneeleissa kannattaa lähestyä. Toisaalta saimme myös muistutuksen siitä, että julkaisu voi jopa kesken oman artikkelin toimitusprosessin pudota alemmalle tasolle. Suunnitelmallisuus ja harkinta ovat siis tarpeen.

Suunnitelmalliseen julkaisemiseen antoikin vinkkejä tutkija Tuuli Lähdesmäki, joka muun muassa demonstroi Jufon hyödyntämistä oman julkaisusuunnitelman laatimisessa - palvelusta voi erilaisilla hakukriteereillä etsiä juuri omiin tutkimusintresseihin sopivia julkaisuja. Kansainvälisissä rahoitushauissa tutkimusansioiden esittely myös h-indeksin ja impact factorin avulla ovat Jufon lisäksi tärkeitä mittareita. Laitoksen näkökulman julkaisemiseen toi esille laitoksen johtaja, professori Heikki Hanka, joka muistutti toisen ja kolmannen Jufotason julkaisujen merkityksestä. Molemmista esityksistä välittyi viesti siitä, että julkaisutyötä todella kannattaa suunnitella pitkällä aikavälillä huomioiden sekä kansalliset että kansainväliset mittarit. 


Julkaisupäivä kokosi paikalle yli kolmekymmentä osanottajaa, jotka kuuntelivat ja keskustelivat innostuneina koko iltapäivän ajan. Kiitokset kaikille osanottajille! Nyt tapahtumalle suunnitellaankin jatkoa loppuvuodelle tai vuoden 2017 alkuun - tällä kertaa aiheiksi kaavaillaan open access -julkaisemista - miksi ja miten - sekä julkaisutietojen kirjauksen uusia käytänteitä. Toiveita ja ideoita seuraavan tapahtuman ohjelmasta voi esittää hallituksen jäsenille.  

Teksti: Tanja Välisalo
Kuvat: Susanne Ylönen

P.S. Seuraavaa tapahtumaa odotellessa voi myös tutustua kirjaston järjestämiin kaikille tutkijoille avoimiin koulutuksiin julkaisukanavan valinnasta ja tutkimusansioiden esittelystä.